Tehtiin siitä parempi mitä oli tarkoitus!

Rata näyttää tällä hetkellä todella hyvältä. Kaikki tiipaikat ensimmäistä ja viimeistä väylää lukuun ottamatta on nyt rakennettu. Myös kaikki väylät on muokattu ja valmiina odottamassa kevättä.

Tämä ei olisi onnistunut ilman kahta uutta reipasta talkoolaista. Kiitos Teemu V. ja Jani K. mukaantulosta ja aktiivisesta ottautumisesta tekemiseen. Kiitos myös naapuriseuran Juhikselle, joka oli apuna lokakuun talkoissa.

Tietysti ketään muita mukana olevia unohtamatta, mutta teitä onkin jo kiitelty aikaisemmassa blogissa. Kiitos nytkin!

Keväälle meille jää vielä tehtävää korinpaikkojen hienosäädön osalta. Lisäksi korien kasausta, maastoon vientiä ja korotettujen koripaikkojen rakentamista jonkun verran. Alkuvaiheessa radalle tulee 35 koria. Toki paljon muutakin on tehtävä, mutta pääpiirteittäin saatiin asiat hyvälle mallille syksyn aikana. OB-tikkuja tietenkin pitää tehdä aikamoinen kasa ja vielä asentaa paikoilleen.

Tiipaikkoihin oli tarkoitus panostaa aika paljon ja siinä on onnistuttu erittäin hyvin. Jopa niin hyvin, että osa aluksi tehdyistä 2x4m kokoisista on alkanut tuntua liian pieniltä. Osa tiipaikoista on siis 2x4m kokoisia, osa 4x6m kokoisia ja osa jopa isompia. Tässä vähän maistiaisia…

Ramirent Park Blue #2

Ramirent Park Blue #9

Ramirent Park Blue #6
Nuori Espoo Park Red #7

Ehkä pieni tarkennus on paikallaan. Tiimatot eivät ole kutistuneet syksyn sateissa, vaan niiden koko on 2x4m.

Viimeiselle väylälle oli tarkoitus rakentaa jotain spessua. Korin paikka on jo nyt sitä, mutta jätetään se tässä kohtaa vielä enempää avaamatta näin julkisesti. Pitää jättää jokunen ässä vielä hihaan. Tänään tuli tiluksille kaksi merikonttia, joiden katolle tuleva terassi toimii viimeisen väylän launch pädinä. Tämän rakentaminen jää keväälle, mutta odotan sitä innolla.

Palataan hetkeksi tuohon otsikkoon. Radan alue on entinen maankaatopaikka. Siellä on erilaista maapohjaa sen mukaan mitä maata sinne on mihinkin viety. Osa väylistä kulki kohtalaisen kivikkoisella alueella, joka olisi voinut olla pelikelpoista. Ei kulje enää! Väylille levitettiin kivikkoisten alueiden päälle uutta maa-ainesta ja nyt sinne on istutettu nurmikkoa. Nämä alueet näyttävät tosi hienoilta ja odotamme mielenkiinnolla nurmikon kasvua. Ja niin täytyy tehdä kaikkien muidenkin. Keväällä menee hetken aikaa että nurmikko on kasvanut näille väylille ja nämä uudet alueet ovat kovettuneet ja kestävät pelaajien kävelyä. Ja tietysti nurmikon leikkaamista, sitä meillä tulee riittämään.

Sen jälkeen rata voidaan avata. Meillä ei ole varsinaista deadlinea, avataan sitten kun on valmista. Tämä maa-aineksen ajo väylille oli rakennusvaiheessa tapahtunut oivallus ja se valitettavasti viivästyttää avaamista, mutta tekee radasta merkittävästi paremman pelaamisen kannalta sekä maisemiltaan tyylikkäämmän.

Park-ratojen alue alkaa näyttää nimensä mukaisesti puistolta!

Yksi deadline meillä kyllä on… 1-2.8.2026 radalla on sovittu järjestetävän kilpailut, silloin sen on oltava valmiina, kunnossa ja auki. Tästä lisää myöhemmin.

Tässä vähän ”ennen ja jälkeen” maistiaisia radalta.

Jättimäinen kiitos kaikille yhteistyökumppaneille; Uusille Nuori Espoo ja Upsiapp sekä jo aiemmin mukana olleille Ramirent, Espoo liikkuu, Leader Emo, Fuzzy Eagle Clothing, Kiekkokingi, Powergrip ja Team3. Projekti on Euroopan unionin osarahoittama.

Uusia yrityskumppaneita otetaan innolla vastaan, laita vaikka viestiä info@espooflyers.fi niin työstetään paketti kasaan!

Espoon Flyers ry:n jäseneksi voi liittyä täällä https://espooflyers.fi/jaseneksi/

Talviaika on kääntänyt kellot niin, että iltaisin ei enää näe talkoilla. Nyt on aika poistua maasta! Tulkaa juttelemaan tai laittakaa viestiä, jos projekti kiinnostaa. Nähdään Mijas DiscGolfParkissa Fuengirola Openin ja kauden päätapahtuman, eli Flyersin seuranmestaruuskilpailujen merkeissä.

Lue myös aikaisemmat blogit

Pientä päivitystä Espoon rataprojektiin heinäkuun helteillä
Välillä saattaa vähän lähteä lapasesta, mutta kunhan lähtee
Fly High – Play Hard! Espoo Flyers on syntynyt

Mikko Tanska
Suunnittelija ja projektijohtaja
Espoo DiscGolfPark World

Espoo Flyers ry
Fly High – Play Hard!